Ilmastonmuutos – mitä helvettiä?

Eniten ahdistusta lapsille nyt tuntuu aiheuttavan keskustelu ilmastonmuutoksesta. Silloin, kun itse olin lapsi, ahdistusta aiheuttivat kolmas maailmansota ja ydinaseet. 

Joskus tuntuu siltä, ettei pitäisi olla lasten tehtävä olla huolissaan niistä seurauksista, jotka me olemme tyhmillä ja välinpitämättömillä toimillamme aiheuttaneet. Ensin pilaamme pallon ja sitten aiheutamme lapsillemme ahdistusta puhumalla sen seurauksista. On jokseenkin selvää, että tämä on tämän päivän vakavin ongelma.

Jos me aikuiset saamme tiedeyhteisöltä ristiriitaista tietoa siitä, mikä on tilanne nyt, niin kuinka siihen voisi suhtautua kiihkottomasti, jos ns. asiantuntijatkaan eivän siihen pysty. Yksi sanoo, että mitään ei ole enää tehtävissä, kun taas toinen sanoo, että vielä ehdimme tehdä asialle jotain, jos alamme toimia heti. Aina, kun kauhuskenaarioita luodaan puhutaan seuraavasta sadasta vuodesta. Se siis koskee nyt elävien sukupolvien lapsia ja lapsenlapsia, joten on varsin lähellä. Nyt syntyneistä tyttölapsesta joka toinen elää yli sata vuotta. Oma isoisäni syntyi 130 vuotta sitten enkä minä ole vielä edes kovin vanha.

Jos emme halua aiheuttaa lapsillemme ja lapsenlapsillemme ahdista, nyt olisi korkea aika käydä keskustelua siitä, millä tavalla me asiasta keskustelemme heidän kuullen.